Kontrollifriikin päiväkirja

Kävin tänään kaupungilla. Ostin elokuvan alennuksesta, elokuvan jota terapeuttini minulle suositteli, ja kävin syömässä pikaruokaravintolassa hampurilaisaterian isommilla ranskalaisilla ja juomalla. Siellä on myynnissä majoneesi, josta olen tykännyt niin kauan kuin pystyn muistamaan. Se on ollut aivan taivaallista ranskalaisten perunoiden kanssa. Tänään se alkoi ensin näyttää silmissäni jotenkin keinotekoiselta, ja sitten tapahtui jotakin suussani. Majoneesi alkoi maistua samalta miltä se näytti, enkä voinut syödä sitä enää enempää. Hampurilainen, niin ikään yksi tämän ravintolan kestosuosikeistani, alkoi maistua rasvaiselta paperilta suussani. Ranskalaisista puhumattakaan, niitä en voinut syödä loppuun millään. Tuli olo, että olen kuin nakinkuori, johon on sullottu väkisin ja kovinkourin HKn sininen. Etten enää kestä yhtään ylimääräistä rasvaa kun olen sitä itseeni jo niin kovin kauan ahtanut.

Minulle ei ole koskaan aiemmin tullut tuollaista oloa, ainakaan noin voimakkaana. Istuin siinä pöydän ääressä ja ihmettelin, miksi minun pitäisi syödä tällaista, ei minun kaiken tämän ihran alla oleva ihana upea vain-kaikkea-parasta-ansaitseva kroppani tätä halua eikä taatusti tarvitse. Miksi minä ahtamalla ahdan itseni täyteen rasvaa ja kuonaa kun oikeasti haluaisin syödä kevyesti ja terveellisesti JA maistuvasti. Kaikkea paskaa sitä ihmiset itseensä ahtavatkin, minä mietin, ja jokainen soluni lauloi yhdessä hoosiannaa.