Kontrollifriikin päiväkirja

Ei minua kiinnosta, miten
sinä haluat minun elävän.
En ole oman elämäni päätähti.
Minun elämälläni ei ole päätähteä.
Minun elämältäni puuttuu suunta,
en tiedä minne minun kuuluisi mennä.
Silti en halua sinua oppaakseni,
sillä haluan itse löytää oman tieni.

Et sinä ole mikään sanomaan minulle
kuinka minun kuuluisi elää ja olla.
Mitä vaatteita käyttää, mitä syödä,
kuinka paljon liikkua.
Paljonko minun elämäni painaa?
En tiedä sitä itsekään.

Olen sisältä rikki,
sinä hajotit minut.
Särjit minut ja minun
ihmisarvoni, heitit
minut roskiin, pois.
Minulla ei ole mitään
väliä.
Kuka minusta välittää,
jos sinä et välitä,
omasta lapsestasi?

Minun on vaikeaa rakastaa itseäni.
Se koskee sydänjuuriin asti,
eikä siihen kipuun ole
saatavilla lääkitystä.
Silti minä toivon, että
saan kasattua hajottamasi
palapelin palaset taas ehjäksi, kokonaiseksi.

Kokonaiseksi en sitä tule koskaan saamaan,
enkä kokonaan ehjäksi,
mutta jospa niistä ihmisyyden pienistä rippeistä,
jotka eivät ole ihan täysin minussa murtuneet, jospa
niistä saisin uuden suunnan elämälleni.

Minä kapinoin sinua vastaan.
Minua etoo sinun tapasi elää,
koska sinä elät kulisseissa, valhetta.
En tee niin kuin sinä minulle sanot,
teen kuten olet omin teoin minut
kouluttanut, kasvattanut.

Minä kaikesta huolimatta rakastan sinua.
SInä olet minulle tärkeä, vaikka oikeasti minun kuuluisi
sinua vihata.
Ja kyllä minä vihaankin.
Äiti-lapsi suhteessa viha ja rakkaus ovat niin kovin lähellä toisiaan.

En ole vielä oppinut, kuinka voin päästää
irti sellaisesta jota niin paljon rakastaa.
Minun on se pakko oppia,
muuten en voi koskaan olla onnellinen.
Minun on luovuttava sinusta, äiti.
Mutta se tekee niin pirun kipeää,
vaikka se on sitä mitä eniten haluan.

Minä olen aikuinen nyt,
minun ei tarvitse enää sinua uskoa ja totella.
Enkä minä teekään niin, kaikkea muuta.
Mutta silti haen vain sinun hyväksyntääsi,
kaikella kapinoinnillakin.
Sinun ehdotonta, minut hyväksyvää
äidinrakkautta. Sitä minä sinusta haluan.

Mutta kukaan ei ole täydellinen, sinä
kaikkein vähiten, vaikka haluaisit uskoa muuta.
Sinusta ei ole siihen, mitä minä sinulta pyydän.
Sinä yrität sovittaa minut sinulle eduksi olevaan muottiin,
ahdat minut siihen vaikken sovi siihen ollenkaan.
Mutta sinäpä olet päättänyt että sinä pistät minut muottiisi
sopimaan. Äiti, se sattuu minuun.

Minä en suostu siihen, että olen syntynyt tänne korjaamaan
sinun omia virheitäsi, elämään sinun unelmiasi, muuttamaan
asumaan sinun maailmaasi.
Ei, minä haluan tehdä omat virheeni, elää omia unelmiani,
asua omassa, itse muovaamassani, minulle sopivassa maailmassani.
Sinun maailmaasi ei enää mahdu, sinä täytät oman maailmasi kokonaan.