Kontrollifriikin päiväkirja

Olen sairaalloisen lihava, jos painoindeksiin on uskominen. Olen ollut ala-asteen kolmannesta luokasta väärin syövä, silloin alkoi väärien tai epäterveellisten ruokailutottumusteni opetteleminen. Minua alettiin tuolloin kiustata koulussa. Vaihdoin siitä syystä jopa koulua kesken kolmannen luokan, ja minulla oli suuret odotukset uudesta koulusta, koska siellä oli suurin osa ystävistänikin. Uusi koulu oli myös isompi, ja toiveissani oli että siellä kiusaaminen loppuu. Vaan kuinkas kävikään? Kiusaaminen jatkui, tai oikeastaan alkoi uudestaan, ja koska koulu oli isompi, myös kiusaajia oli enemmän. Minua on nostettu paidan kauluksista seinille, haukuttu, läimitty, pilkattu, ivattu, loukattu ja hakattu. Olin niin kiltti, etten uskaltanut tai osannut tai ymmärtänyt pitää puoliani. Olin helppo saalis kaikille jotka halusivat minulle kiusaa. Otin jokaisen solvauksen ja ivan ja iskun itseeni, piilotin ne sisimpääni ja söin sokeria tuskaani, sen puhumisen sijaan purin kipuni syömiseen. Ja se oli helppoa. Lohturuoka on parasta (ja pahinta) mitä tiedän. Minä hukutan vihaani syömiseen, mutta samalla hukutan itseni ympärilleni kertyvään rasvaan.

Tottakai minä haluaisin näyttää terveeltä ja hyvältä, olla liikuntaa harrastava terveellisesti syövä kaunis, elinvoimainen kolmikymppinen. Haluaisin katsella itseäni peilistä alasti ollessani ja ajatella että WAU! Mutta en ole tuota kaikkea, ja lähinnä minua oksettaa kun erehdyn vilkaisemaan syrjäsilmällä peiliin alasti ollessani. Minä olen piilossa ja lukossa kaiken tuon valtavan läskivuoren takana ja etsin ulospääsyä, vaikka se tuntuu mahdottomalta.

Kyse ei ole siitä, ettenkö tietäisi, kuinka syödään terveellisesti. Eikä laiskuudesta. Miksi minä sitten teen näin? Miksi syön väärin, en liiku enempää kuin on välttämätön pakko, miksi kidutan itseäni tällä läskillä mikä minua ympäröi? En voi sanoa tietäväni vastausta. Jos sen tietäisin, tietäisin myös ratkaisun ongelmaani, enkä tekisi enää näin. Mutta voin kertoa, mitä aavistelen.
Voin kertoa asioita, joita voi pitää syynä tai jotka omalta osaltaan vaikuttavat tähän itsetuhoiseen käytökseeni (sillä sitähän tämä on, joku tappaa itsensä npoeasti, minä olen valinnut sen hitaamman ja kiduttavamman tavan;syödä itseni hengiltä). Kapinointi voimakasluonteista, erittäin kontrolloivaa äitiäni kohtaan, tunteiden säätely ja hallitseminen, niiden kontrollointi, vihan tunteen purku syömisen kautta itseensä. Jotain on ihmisen pakko saada vihata. Viha on luonnollinen tunne, siinä missä rakkauskin, ja nämä kaksi tunnetta ovat joskus yllättävän lähellä toisiaan. On huomattavasti helpompaa vihata itseään, kun pitää tarkoin huolen siitä ettei ole itseensä tyytyväinen asiassa jota pitää itselleen todella tärkeänä.

Käyn kognitiivisessa psykoterapiassa kerran viikossa, minulla on masennus- ja ADHD-lääkitys. Olen hakenut apua pahaan olooni, ja siitä olen ylpeä. Nyt minun on vain osattava huomata, mikä on minulle oikea apu kun sitä minulle tarjotaan. Sillä apua minä tarvitsen, en selviä tästä yksin.